Aikuisena partioon

Partioon voi liittyä minkä ikäisenä tahansa eikä aikaisempaa partiokokemusta tarvita. Ihan oikeasti! Partiossa opitaan tekemällä, jokainen omaan tahtiinsa ja omista lähtökohdistaan. Me Härmälän Ilvestytöissä toivotamme lämpimästi tervetulleiksi kaikki aikuiset, jotka haluavat tulla tutustumaan toimintaamme.

 

Aikuisena Härmälän Ilvestytöissä

Härmälän Ilvestytöissä on aikuisia jäseniä monenlaisella partiotaustalla. Osa on asunut Härmälässä lähes koko ikänsä ja ollut aina iltyläinen, osa on aloittanut partion lapsena toisella paikkakunnalla ja osa on löytänyt partioharrastuksen vasta aikuisiällä – joko puhtaasti omasta innostuksestaan tai lastensa harrastuksen myötä.

 

Ryhmänjohtajaksi tai satunnaiseksi avuksi

Tärkein aikuisen tehtävä on toimia mahdollistajana. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että aikuiset ovat esimerkiksi mukana viikkotoiminnassa vetämällä ryhmiä, hoitavat muonitusta retkillä ja leireillä sekä osallistuvat varainhankintatempauksiin.

Tekemisen mahdollisuuksia löytyy laidasta laitaan ja myös ajallisen vaatimuksen määrä vaihtelee. Oman ryhmän johtaminen vie viikoittain ryhmän kokoontumisen lisäksi myös suunnitteluaikaa, joulukampanjan vetäminen vie enemmän aikaa muutaman kuukauden ajan rysäyksenä, ja leirille voi tulla muonittamaan vaikka vain yhden kesäpäivän ajaksi.

Lippukunnan johtamiseen liittyy myös yhdistyksen pyörittämiseen liittyviä tehtäviä, kuten rahastonhoitaja, viestintävastaava ja sihteeri.

 

Tukea ja parhautta monessa muodossa

Mikäli mukaan heittäytyminen kunnolla kiinnostaa, ei uuden aikuisen tarvitse pärjätä tehtävissään yksin. Lippukunnan johtajistoporukan tarjoaman vertaistuen ja konkreettisen avun lisäksi kaikki johtajamme voivat hyödyntää rajattomasti Hämeen partiopiirin järjestämia monipuolisia koulutuksia, jotka lippukuntamme maksaa johtajien puolesta.

Partiossa on kuitenkin myös aikuisille kyse omasta harrastuksesta ja myös aikuinen itse pääsee nauttimaan maailman parhaimman harrastuksen parhaista puolista – yhdessä tekemisestä, tekemällä oppimisesta, luonnonläheisyydestä ja ystävistä. Tekemisen jaksamisen tukena toimii myös yhdessä ideoitavat johtajahuollot.

 

Suomen Partiolaiset: Aikuisena partioon

Mikäli innostuit, laita allaolevalla lomakkeella yhteydenottopyyntö pestijohtajallemme. Pestijohtaja on sinuun pikaisesti yhteydessä, ja pääsette yhdessä ideoimaan sinulle sopivaa tapaa tulla mukaan partiotoimintaan – tai ihan vain tutustumaan.